Mikä yhteisöpedagogi (ympäristökasvatus ja yhteisöjen kehittäjä)?
Valmistuin toukokuussa yhteisöpedagogiksi Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulusta. Olen käsittääkseni ensimmäisiä, jotka ovat valmistuneet tästä ympäristökasvatukseen ja yhteisöjen kehittämiseen painottuvasta koulutuksesta, joten ajattelin, että voisi olla ihan kiinnostava kertoa, mistä oikeastaan on kyse.
Yhteisöpedagogi on humanistisen ja kasvatusalan ammattikorkeakoulututkinto. XAMKin lisäksi yhteisöpedagogeja koulutetaan Humanistisessa ammattikorkeakoulussa ja Centria-ammattikorkeakoulussa. Yhteisöpedagogitutkintoa järjestetään eri painotuksin ja erilaisin suuntautumisvaihtoehdoin, mutta näissä painottuu usein järjestö- ja nuorisotyö. Esimerkiksi XAMKissa koulutetaan myös nuorisokasvatukseen ja nuorisotyöhön suuntautuneita yhteisöpedagogeja.
XAMKissa käynnistyi tämä ympäristökasvatus ja yhteisöjen kehittäjä -yhteisöpedagogikoulutus tammikuussa 2023 ja olen siis ollut mukana tässä ensimmäisessä opinnot aloittaneessa ryhmässä. Taustatietona mainittakoon, että en ollut edes erityisesti ajatellut hakea opiskelemaan yhteisöpedagogiksi, mutta tämä vastaantullut koulutus kuulosti sen verran kiinnostavalta, että päätin hakea mukaan. Ei tämä opiskelemaan hakeminen kuitenkaan ihan tuulesta temmattu ajatus ollut, vaan olin tuossa vaiheessa työskennellyt jo useamman vuoden kasvatusteemojen parissa järjestössä ja halusin syventää työhöni liittyvää osaamistani.
Kokemukseni opinnoista
Virallisestihan aloin opiskelemaan tutkintoa päiväopintoina Mikkelissä. Sain kuitenkin sovittua suurimman osan opinnoista itsenäisesti tehtäväksi. Itseasiassa valitsin itse, että halusin tehdä muutaman opintojakson nimenomaan lähiopetuksena, vaikka olisin nekin todennäköisesti saanut sovittua etänä tehtäväksi.
Moneen itsenäisesti suoritettuun opintojaksoon sisältyi kuitenkin myös konkreettisia ohjaustehtäviä, eli itsenäisen suoritusvaihtoehdon edellytyksenä oli, että pystyi itse järjestämään henkilön tai ryhmän, jolle toteuttaa ohjaus. Täytyykin tässä kohtaa vielä kiittää läheisiä ja ystäviä, jotka ovat ennakkoluulottomasti lähteneet mukaan näihin, kun olen kysynyt! Vaikka olenkin aloittanut partiossa johtamaan ryhmää ensimmäisen kerran noin 25 vuotta sitten, niin koen, että olen yhteisöpedagogiopintojeni aikana päässyt kehittämään ohjausosaamistani edelleen ja samalla saanut myös uusia menetelmiä käyttööni.
Ohjausosaamiseen liittyy myös osittain valintani käydä Seikkailukasvatuksen ja kokemuksellisen oppimisen sekä Elämyspedagogisen ohjauksen opintojaksot lähiopetuksena. Elämyspedagogisen ohjauksen opintojaksolla pääsimmekin muiden opiskelijoiden kanssa ohjaamaan toimintaa eri kohderyhmille, kuten seiskaluokkalaisten luontoliikunnan valinnaisaineen tunneille sekä Mikkelin Kulttuuripaja Kajon kävijöille.
Nämä kyseiset opintojaksot sopivat hyvin myös esimerkeiksi siitä, että vaikka aiemman osaamisen hyväksilukeminen on hieno asia, niin joskus kannattaa ottaa se ennestään tuttuihin asioihin liittyvä opintojakso ja lähteä syventämään aiempaa osaamista. Itse sain näiltä opintojaksoilta paljon myös seikkailukasvatukseen ja elämyspedagogiikkaan liittyvää teoriatietoa ja myös hyviä vinkkejä tällaisen toiminnan järjestämiseen.
Niin, se teoria. En osaa verrata, kuinka paljon teoriaa on ollut muilla lähiopetuksen opintojaksoilla. Itse koin kuitenkin mielekkääksi, että monella opintojaksolla oli tieteellisiä artikkeleita tai alan kirjallisuutta aineistona. Yhteisöpedagogiopinnot eivät siis ole pelkästään leikkimistä ja retkeilyä, vaan on näissä opinnoissa saanut ihan myös lukea ja kirjoittaa.
Kenelle opinnot sopivat?
Ajattelen, että tämä ympäristökasvatus ja yhteisöjen kehittäjä -koulutus sopii kaikille, jotka toimivat jollakin tapaa eri-ikäisten kasvatuksen ja koulutuksen parissa. Tämä tutkinto toi esimerkiksi ajankohtaista tietoa erilaisiin kestävän kehityksen teemoihin, osallisuuteen ja vaikuttamiseen sekä kansalaisyhteiskunnan historiaan ja rooliin liittyen. Eri opintojaksoissa käsitellään myös monia ajankohtaisia kasvatuksen näkökulmia, kuten demokratiakasvatusta, mediakasvatusta ja kulttuurikasvatusta.
Tutkinnon sisältö ja toteutustapa ovat ehtineet jo muuttuakin ja ilmeisesti seuraava hakumahdollisuus ympäristökasvatus ja yhteisöjen kehittäjä -painotteisiin yhteisöpedagogiopintoihin on kevään 2026 haku, jossa tarjolla on syksyllä 2026 Kouvolassa alkava monimuotototeutus.
Osallistuin opintojeni aikana myös Itävaltaan suuntautuneelle opintomatkalle, jossa tutustuttiin seikkailukasvatuksellisiin aktiviteetteihin alppiympäristössä itävaltalaisten ja saksalaisten opiskelijoiden kanssa.